Ylös, ulos ja lenkille?

Viime aikoina on puhuttu paljon vanhusten mahdollisuudesta säännölliseen ulkoiluun, tai pikemminkin ulkoilun mahdottomuudesta. Ja oikeastaan aihe ei rajoitu vain viime aikoihin - kyllä se on ollut esillä jo kauan. Krooninen vaiva.

Kirjoitin aiemmin hoitajamitoituksesta. Sanomattakin selvää on, että hoitajia ja/tai avustavaa henkilökuntaa tarvitaan lisää, mikäli halutaan varmistaa hoivakotiasukkaiden ulkoilumahdollisuudet. Niin yksinkertaista se on. Sen lisäksi tarvitaan asennemuutosta erityisesti päättäjien keskuudessa sekä kunnon aivoriihiä, joissa niin esimiehet kuin työntekijätkin ehtivät etsiä sellaisia käytännön ratkaisuja, jotka toimivat juuri heidän toimipisteessään. Työn suunnittelu vaatii aikaa, eikä sitä kiireen keskellä tehdä. Hyvä kun perusrutiinit ehtii. 

Tällä kertaa Iltalehti ei siis liioitellut lainkaan, kun kirjoitti joidenkin vanhusten elävän täysin ilman ulkoilua jopa vuosikausia. Espoo on kyllä luvannut selvittää oikeusapuasiamiehen esiintuomia vanhustenhoidon ongelmia. Seuraavalla kunnanvaltuustolla ja lautakunnilla on tosiaan hommaa kerrakseen ja prioriteetteja on mietittävä vakavasti.

On tietysti myös paikkoja - usein niitä pieniä ja kodinomaisia - joissa kesäajan ulkoilu on organisoitu ainakin suhteellisen hyvin. Tavoitteeseen päästään tiukalla aikataulutuksella ja omaisten vapaaehtoisella avulla, mutta liian pienellä henkilömitoituksella systeemi on luonnollisestikin hauras. Jo pienikin ongelma saattaa kaataa useamman päivän ulkoilusuunnitelmat.

Olen itse organisoinut ulkoilun eräässä 13-paikkaisessa dementiakodissa niin, että kaikki pääsivät ulos kahdesti viikossa. Siihenkin tarvittiin hoitajien lisäksi muutama vapaaehtoinen omainen ja yksi asukkaan itsellensä palkkaama ulkoiluavustaja. Hoitajamitoitus taisi olla 0,5 luokkaa. Ulkoilemaan lähdettiin vuorojen vaihtuessa iltapäivällä: aamuvuorolainen puki asukkaan valmiiksi ja iltavuorolainen lähti tämän kanssa suoraan ulos. Jotkut asukkaat piti viedä ulos yksin, joidenkin kohdalla yksi hoitaja kahdelle asukkaalle oli riittävä määrä. Ongelmaksi muodostui mm. lyhennetyt työvuorot ("tynkäpäivät"), joiden avulla hoivakoti pystyi pyörittämään yhtä toimea vajaaalla teholla muutaman nk. tuntityöläisten avulla. No, säästyihän siinä rahaa tietysti, ja sehän se isojen yritysten tarkoitus lienee.

Keinot ovat siis monet, mutta tässäkin näemme, miksi kuntien kannattaa panostaa omaan palvelutuotantoonsa ja sen lisäksi tukea pienyrittäjiä, joiden hoivakotibisnes ei tavoittelekaan suuria voittoja. Sillä sanomattakin selvää on, että jostakin se voitto on revittävä ja usein se revitään työntekijän niskasta. Eikä se hoivakotiasukkaankaan eduksi koidu.

Kunnallisvaaliehdokkaaksi ryhdyttyäni olen saanut useita yhteydenottoja hoitajien riittävyyteen liittyen. Yksi niistä liittyi Kaukalahden Elä ja asu seniorikeskukseen, jonka tiimoilta otin yhteyttä Espoon pitkäaikaishoidon päällikköön Elsa Pasmaan. Hän käänsi kysymykseni aluepäällikkö Tiina Jekkoselle, jonka vastausta yhä odottelen. En ole itse ollut kyseisessä paikassa töissä, mutta seniorikeskuksen idea on niin hyvä, että sitä kannattaa varmasti kehittää. Yksi nykypäivän kehityskeinoista on riittävän hoitajamäärän takaaminen asukkaiden tai asiakkaiden hoidon tarpeet huomioon ottaen. 

Toinen keskustelua herättänyt asia on ollut dementiahoivaa tarjonneen Ruusukodin lakkauttaminen. Hoitajat olivat aikoinaan toivoneet öiksi toista yöhoitajaa, mutta lopulta tämän viihtyisän pikku dementiakodin asukkaat sijoitettiin suurempaan laitokseen, jossa yöhoitajia oli lisää viereisillä osastoilla. Jäin miettimään, uskaltavatko hoitajat enää tämän jälkeen vaatia lisäapua vai seuraako vaatimuksista vain lisää ongelmia? Ruusukodin lakkauttamisen taustalla oli toki muitakin asioita: sen tiloihin päätettiin sijoittaa päiväkoti ja toisaalta samoihin aikoihin lakkauspäätöksen kanssa HUS ilmoitti luopuvansa tiloistaan Aurorakodin yhteydessä, minne Ruusukodin asukkaat sittemmin sijoitettiin. Aurorakodin viriketoimintamahdollisuudet koettiin hyviksi (mikä onkin totta) ja alueen ulkoiluympäristöä kehuttiin. Aurorakoti sijaitsee harvinaisen kauniilla alueella Träskändan puiston kupeessa, mutta valitettavasti hoivakotiasukkaat pääsevät vain harvoin siitä nauttimaan. Ulkoilumahdollisuudet törmäävät samoihin haasteisiin kuin kaikkialla muuallakin varsinkin isoissa laitoksissa, joissa ei noin vain piipahdeta ulkona sisäpihalla. Aurorakoti ei siis suinkaan ole tästä poikkeus, eikä tarkoitukseni ole erikseen kritisoida muuten mukavaa hoivalaitosta.

Olen joka tapauksessa eri mieltä Espoon vanhusten palvelujen johtajan Jukka Louhijan kanssa siitä, että "laitoshoidossa olevilla vanhuksilla on halutessaan mahdollisuus päästä ulos kaksi kertaa päivässä." Toki vanhusten ulkoiluavustajiksi palkatuista nuorista kesätyöntekijöistä on paljon apua, mutta eivät hekään ihmeisiin pysty. Jos hoivakodissa asuu vaikkapa 16 vanhusta ja paikalla on kaksi kesätyöntekijää viitenä päivänä viikossa, niin miten he muka pystyisivät ulkoilemaan 16 kertaa kumpainenkin kuuden tunnin työvuoronsa aikana? Nuoren vastuulle ei yleensä uskalleta antaa kuin yksi asukas kerrallaan. Ulkoiluun pitää varata puoli tuntia ja usein valmistelutkin kestävät vessareissuineen ja muine yllättävine käänteinen toiset mokoman. Ja sitten on tietysti ne kolme muuta vuodenaikaa.

Hassua matematiikkaa kaikkinensa.

Ei ole muuten yhdentekevää, mitä puoluetta äänestää: hoitajamitoitus ja -kiintiö jakaa puolueita rajusti. Länsiväylän lukijoiden mielipiteet osuivat lähimmäksi Vihreiden ehdokkaiden linjauksia.