sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Köyhällä ei ole varaa sairastaa

Ja piti sitten tämäkin nähdä. Nyt ehdotellaan, että sairasloman ensimmäinen päivä olisi palkaton ("karenssi" - joka onkin paljon hienompi sana, jotta ei sitten ehdottelijaa ihan niin nolota oma härskiytensä) ja seuraavat kaksi viikkoa mentäisiin 80% palkalla.

Siis ihan oikeasti. Tämä tarkoittaa sitä, että köyhällä ei ole jatkossa varaa sairastaa. Eikä perheellisillä jäädä kotiin hoitamaan sairasta lasta.

Surullisinta on se, että tällainen käytäntö on jo nyt arkipäivää joillakin aloilla. Esimerkiksi monilla huoltomiehillä sairasloman ensimmäinen päivä tarkoittaa lovea lompakossa. Rakkaudellako sitä sitten eletään seuraavassa kuussa, kun yhden viikon ruokakassi jää ostamatta? Vai minkä laskun herra raharikas haluaisi köyhän jättävän rästiin? No, mitäs oli niin laiska, että meni flunssan nappaamaan tai jalkansa katkomaan. Rangaista pitäisi sellaisia! Jos ei ole rahaa sairastaa, niin sitten ei pidä sairastaa ollenkaan.

Ja sitten vielä keppinä piiskan päälle lätkäistään lasku terveyskeskuksesta tai - mikä pahempaa - päivystyksestä. Päivystysmaksu kun on lähes kolmekymppiä. Silläkin saisi paljon ruokaa, halpakaupasta kolme kassillista. Mutta ei. Sairaan on parempi paastota, ayurvedisten oppien mukaan.

En yhtään yritä provosoida tai kärjistää. Puhun ihan tavallisista ihmisistä. Jollekulle ylimääräinen kolmenkympin lasku vaatii strategista suunnitelmaa kuun lopussa. Ja jos palkastakin vetäistään samalla se kahdeksankympin nettopalkka, niin on siinä monella hymy kaukana. 

Tietenkin satanen on moisten karenssien ehdottelijoille pikkupähkinöitä. On niin vaikea asettua toisen ihmisen asemaan, jos popsii omia yrttitäytteisiä oliiveitaan kultahaarukalla.

Moni valitsee mieluummin särkylääkkeen ja menee itku kurkussa töihin. Vaivat kroonistuvat, taudit leviävät työyhteisössä, asiakkaille ja potilaille. Inhimillisyys on tästä pelistä kaukana.

2 kommenttia:

  1. Asiaa!

    Kaikkien pitäisi miettiä omallekin kohdalle, että haluaisiko saada vaikka syöpähoitoa keuhkokuumeessa olevalta hoitajalta, joka ei kykene taloudellisista syistä jäämään sairaslomalle. Tai viedä vastasyntyneen lapsensa neuvolaan, jossa vastassa on influenssaa sairastava hoitaja?

    En ole aikaisemmin äänestänyt mutta voi hyvinkin olla, että tällä kertaa käyn numeron lappuun rustaamassa. Hyvä, että törmättiin tänään ja annoit blogisi osoitteen.

    Tietänet kuka. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Ja oli tosiaan oikein mukava tavata! :)

    VastaaPoista