Kuulin juuri, että blogini aiheet ovat synnyttäneet keskustelua. Ihan mahtavaa, koska tärkeistä asioistahan täällä puhutaan!
Ajattelin ensin otsikoida tämän tekstin "Jotta palvelu tavoittaisi tarvitsijan", mutta ihmisistähän tässä on kyse. Ihan oikeista, lihaa ja verta olevista espoolaisista. Ei persoonattomista tarvitsijoista tai vaikkapa "numeroista". ("Numeroista" on keskusteltu viime aikoina televisiota myöten hoitajamitoitukseen liittyen, joten otetaan sekin nyt tähän esille.)
On olemassa ihmisiä, jotka tarvitsevat apua.
*****
Omaishoitajista
Omaishoitajien asemaa pohtiessani (ja kolmannen sektorin työntekijöitä kuullessani) minulle valkeni aivan uudella tavalla se, kuinka vaikea on joskus löytää jo olemassaolevat palvelut. On tietenkin tärkeää kehittää ja laajentaa palveluita, mutta ensisijaisesti pitäisi varmistaa, että ihminen löytää avun luo. Tai apu ihmisen luo, kuinka vain.
Joskus keinot ovat yksinkertaisia ja suhteellisen suoraviivaisia toteuttaa. Suunnitellaan esimerkiksi nettiin kattava hoitopolun ohjeistus, oli se sitten Vauvaperheen polku tai vaikka Omaishoitajan tukipuu. Tänä syksynä Espoon sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt kilpailuttaa verkkoneuvontapalvelut. Tarkoitus olisi kehittää kanava, jonka kautta espoolaiset voisivat saada neuvoja sosiaalisiin etuuksiin, palveluihin ja ongelmatilanteisiin
liittyen. Tätä voisivat ammattilaisetkin käyttää hyväkseen käytännön työssä. Palvelu maksaa noin 100 000 euroa vuodessa. Kyseessä on siis varsin kattava hanke.
Mahtavaa! Yksittäinen idea ei toki ratkaise kaikkia ongelmia, mutta askel kerrallaanhan maailmaa parannetaankin ja jotkut askeleet kulkevat selkeästi oikeaan suuntaan.
*****
Turvakodeista
Toisinaan ratkaisut ovat kuitenkin vaikeammin hahmoteltavissa. Otetaan nyt esimerkiksi tuo Espoon turvakodin sulkeminen. Siihen ei yksi blogiteksti ratkaisuja löydä, mutta aina pitää kuitenkin keskustella ja pohtia. Valitettavasti en voi uskoa, että tarvetta turvakotitoiminnalle ei Espoon kokoisessa kaupungissa olisi. Ja onhan Suomi jo saanut palautetta YK:ltä, että turvakotiemme lukumäärä on asukaslukuun nähden liian pieni.
Espoon turvakodin asiakasmäärä on ollut useamman vuoden laskusuuntainen, mikä vaikuttaisi ensikuulemalta hyvältä asialta. Ellei se sittenkin merkitse sitä, että avun tarvitsijat eivät osaa tai pysty hakeutumaan turvakotiin. Eihän voi olla niin, että vuodessa vain kahdeksassa espoolaisperheessä on ollut väkivaltaa, kuten keskimääräiset käyttäjätilastot kertovat?
Todellisuudessa asiakasmäärät voivat turvakodeissa (niin kuin muissakin sosiaali- ja terveydenhoidon laitoksissa) vaihdella vuodenajan mukaan tai aivan satunnaisistakin syistä johtuen. Joskus on hiljaista ja toisena ajankohtana taas pakko lähettää asiakkaita toisen paikkakunnan palvelulaitokseen. Näkyvätkö pois kärrätyt tilastoissa?
Sosiaali- ja terveyslautakunnassa istuva Vihreiden Pinja Nieminen on luvannut selvitellä asiaa. Mistä johtuu asiakaskato? Myönteisin selitys olisi muiden palveluiden tehostuminen, mutta sokeasti siihenkään ei voi uskoa.
*****
(Taas tulee mieleen ne hoitajamitoitukset. Niitäkään ei saisi laskea hiljaisimman ajan tai edes keskiarvon mukaan, koska kiireisimpänä hetkenä ollaankin sitten aivan pulassa. Siitäkin voi joku joutua maksamaan hengellään.)
Tässä vielä linkki Sosiaali- ja terveyslautakunnan pöytäkirjaan 23.8.2012
VastaaPoistahttp://espoo04.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames
Uusi palvelumalli on selitetty selkeästi, jatkossa varsinaiset turvakotipalvelut olisi tarkoitus ostaa naapurikunnilta. En tiedä, oliko tämä arvioitu mukaan vuosikustannuksiin.
Jäin yhä miettimään asiakaskadon syytä. Onko sama suuntaus näkyvillä muissa Suomen kunnissa? Ja jos ei, niin mikä niiden turvakotipalveluissa eroaa Espoon vastaavista?
Pöytäkirjassakin noteerattiin, että väkivallan kokemukset eivät kunnassa ole viime aikoina vähentyneet, päinvastoin. Mielenkiintoista oli kuitenkin se, että Espoon turvakodin käyttäjistä espoolaisten osuus on ollut vain 60-70% luokkaa. Aivan kuin espoolaisperheet eivät itse tarvitsisi näitä palveluita, kun taas Kirkkonummella, Vantaalla ja Helsingissä hakattaisiin niin kamalasti, että ihmisten täytyy vallan paeta Espoon puolelle.
Eihän se nyt niin tietenkään ole.
Asiakaskatoa ihmetellessäni yksi mieleeni tullut asia oli maksullisuus: turvakotiasumisesta (kuten myös suunnitteilla olevista turva-asunnoista) asiakas joutuu maksamaan vain omavastuuosuuden, johon on mahdollisuus saada toimeentulotukea. Eikö olekin niin, että monet eivät ole oikeutettuja toimeentulotukeen puolison tulojen vuoksi? Yleensähän ero ei ole virallinen vielä tuossa vaiheessa, kun suhteesta irtautuminenkin on kesken. Lähisuhdeväkivaltaan kuuluu usein myös taloudellinen väkivalta, eli uhrilla ei välttämättä ole ollenkaan omaa rahaa. Omavastuuosuus voi tuntua pieneltä summalta ihmiselle, jolla itsellään on kokonainen normipalkka käytettävissään ja ehkä luottokorttikin pahan päivän varalle. Kaikki eivät ole samassa asemassa.
Toinen mieleeni tullut asia on stigma: Espoon turvakoti on saanut viime vuosina myös paljon kielteistä palautetta. Kynnys avun hakemiseen turvakodista on vuosi vuodelta noussut yleisen asenneilmapiirin muuttuessa. Muutenkin turvakotiasumiseen ja väkivaltakokemuksiin liittyy häpean tunteita.
Kolmas varteenotettava asia on tietysti tuo Jänismäentien sijainti syrjässä muista palveluista, mikä mainittiinkin pöytäkirjassa. Harvallapa sitä tuossa elämäntilanteessa oma auto on käytettävissä, monella ei varmastikaan edes ajokorttia.